V. Alamäki – Yritystoimintaa vuodesta 1925

Mies läksi maailmalle onneaan etsimään

Suomi oli vasta itsenäistynyt, kun Vilppu Alamäki, pientilallisen puoliorpo poika lähti Tornionjoen varrelta Karungin Kukkolasta maailmalle onneaan etsimään. Parikymppinen tullimiehen tutkinnon suorittanut, rajajoen rannalla kasvanut nuorukainen haaveili Vaasa-lehden toimittajan urasta. Lehtimiesura ei auennut, joten Vilppu päätyi Iihin, johon olivat asettuneet asumaan jo hänen enonsa ja kolme tätiään.

Aluksi Vilppu Alamäki työskenteli vähän aikaa Raahe-yhtiön koneenkäyttäjänä Iissä. Automobiilit alkoivat kiinnostaa nuortamiestä niin kovasti, että hän suuntasi Helsinkiin autokouluun, josta hän sai ajokortin helmikuussa 1922. Autokoulun todistuksen mukaan  hän oli osoittanut ”kiitettävää käytöstä, ahkeruutta ja tarkkaavaisuutta, kiitettävää koneopin ja ajolain tuntemusta, hyvää edistystä ja havaintokykyä”. Todistuksessa mainitaan myös, että Vilppu oli ohjannut autoa varovaisesti. Työpaikka löytyi helposti ja pari vuotta kului sompaillessa Iin Osuuskaupan kuorma-autonkuljettajana.

Klikkaamalla kuvaa voit suurentaa sitä.

Rohkea hyppy yrittäjäksi

Vilppu Alamäki ja hänen omatekoinen linja-autonsa ( rekisteröitiin 28.5.1925 ) Oulun Pokkitörmällä vuonna 1926.
Vilppu Alamäki ja hänen omatekoinen linja-autonsa ( rekisteröitiin 28.5.1925 ) Oulun Pokkitörmällä vuonna 1926.

Käsistään kätevää, teknisesti lahjakasta ja autoista kiinnostunutta nuortamiestä ei toisen palveluksessa toimiminen kuitenkaan kauaa tyydyttänyt, joten hänessä heräsi halu yrittää itsenäisesti. Vilppu Alamäki löysi kumppanikseen kokeneen sepän Jaakko Kurttilan, jonka kanssa hän päätti toteuttaa jotakin Iissä ennennäkemätöntä: he rakensivat omin käsin 14-paikkaisen linja-auton Grey-merkkisen kuorma-auton alustalle.

Tuohon aikaan linja-autoliikenne oli Suomessa vielä lähes tuntematon ala, joten kumppanuksia voi pitää kaukonäköisinä ja rohkeina miehinä.

Iissä oli joku ehtinyt ajaa tilausajoja T-Fordillaan, jossa oli pressureunat ja takana pienet selluloidi-ikkunat. Alamäen ja Kurttilan linja-autossa sen sijaan oli umpikori ja lasi-ikkunat, ja sen istuimet kiersivät seinustoilla. Auto valmistui loppukeväästä 1925, ja kesäkuussa 1925 sillä aloitettiin säännöllinen liikennöinti Iin ja Oulun välillä. Tämä oli iiläisille merkittävä kehitysaskel, sillä tähän saakka he olivat päässeet Ouluun vain juna- tai hevoskyydillä.

Tilausajo Haapavedelle vuonna 1926. Kuvassa Yli-Iin Karjalankylän maatalousnaisia ja heidän kuljettajansa Vilppu Alamäki.
Tilausajo Haapavedelle vuonna 1926. Kuvassa Yli-Iin Karjalankylän maatalousnaisia ja heidän kuljettajansa Vilppu Alamäki.

Liikennöinnin aloittaminen oli nihkeää

Linja-autojen lähtöpaikka Oulun kauppatorin rannassa 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Keskimmäinen auto Vilppu Alamäen Chevrolet, vuosimallia 1927.
Linja-autojen lähtöpaikka Oulun kauppatorin rannassa 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Keskimmäinen auto Vilppu Alamäen Chevrolet, vuosimallia 1927.

”Omnibusautomobiili” oli niin uusi asia, että aluksi kyytiin uskaltautuivat vain muutamat tutut. Päivässä liikekumppanit ajoivat vain yhden vuoron Ouluun, sillä matka kesti noin kaksi tuntia. Myös Oulun silloilla peritty 8 markan siltamaksu rasitti aloittelevan yrityksen taloutta. Olosuhteet olivat ankeat: omatekoisen auton hevosvoimat olivat vaatimattomat ja tiestö vielä kehittymätön.

Paluumatkalle auto lähti kello 15 Kirkkokadulta Hammarin Sähkö Oy:n pihasta aina siihen asti, kun Ouluun vuonna 1928 saatiin Kauppatorin rantaan yhteinen lähtöpaikka linja-autoille. Tänään sama matka taittuu 50 minuutissa, ja arkivuoroja meillä on Iin ja Oulun välillä 50 päivässä.

Alusta asti autossa kuljetettiin myös rahtia, jolloin tavarat lastattiin auton takaosaan, jotta matkustajat sopivat paremmin istumaan. Kuorma-auton alustalle rakennetun auton takaylitys oli suhteettoman pitkä, ja niinpä kerran kävi, että auto matkalla Iihin nousi takapyörilleen – eturattaat kohti taivasta – ja kaatui kyljelleen. Pian tämän tapauksen jälkeen Vilppu Alamäki jatkoi liikennöintiä yksin ja Jaakko Kurttila keskittyi korjaamotoimintaan. Vähitellen liikennöinti alkoi tuottaa, ja vuonna 1927 omatekoinen linja-auto vaihtui ensimmäiseen tehdasvalmisteiseen linja-autoon – 13-paikkaiseen Chevroletiin ( alla oleva kuva).

Vilppu Alamäen Chevrolet, vuosimallia 1927, Oulun silloilla.
Vilppu Alamäen Chevrolet, vuosimallia 1927, Oulun silloilla.

Kehityksen esteitä

Meidän on vaikea ymmärtää, millaisissa olosuhteissa Vilppu Alamäki hoiti alkuvuosikymmenet liikennöintiään. Työssä vaadittiin ahkeruutta, sitkeyttä, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja lannistumattomuutta vaikeuksien edessä, mutta myös vankkaa uskoa parempaan tulevaisuuteen. Päivät pitkät Vilppu pyöritti rattia, ja jos autoon tuli vika, se oli korjattava yöllä. Keskitalvella ei kaikkia teitä aurattu, minkä vuoksi liikennöinti oli keskeytettävä ankarimpien kelien ajaksi. Erään ankaran talven aikana Vilppu Alamäki tuskastui tilanteeseen ja hankki autonsa keulalle lumiauran, jolla aurasi kulkureittiä samalla, kun kuljetti kyytiin nousseet matkustajat määränpäähän.

Ei liikennöinti ollut helppoa aina kesälläkään, sillä esimerkiksi Siuruassa ei ollut siltaa, joten joki ylitettiin lossilla. Silloin saattoi käydä niin, että tarvittiin ihmisvoimia työntämään, kun auton hevosvoimat eivät riittäneet viemään sitä korkealle jokitörmälle. Yli-Iin reitillä liikennöintiä hidastivat myös maanomistajien rakentamat, maantien ylittävät karja-aitaukset, joiden veräjät oli joka kerta avattava ja suljettava päästäkseen tiellä eteenpäin.

Fordeja, vuosimallia 1936 ja 1937

Linja-autossa oli leppoisaa tunnelmaa

Vaikka matkustaminen linja-autolla ei ollutkaan yhtä vaivatonta kuin teknisesti paremmilla nykyautoilla, niin tunnelmaa oli sitäkin enemmän, erityisesti jos kyytiin sattui esimerkiksi eräs hauska iiläinen pariskunta, joka usein viihdytti musisoinnillaan matkustajia: vaimo lauloi ja mies säesti huuliharpulla. Luovasta kyvystä ratkaista esiin tulevia ongelmia kertoo tarina kuljettajan tuuraajasta. Mitä mahtoivatkaan hautajaiskyytiläiset vuonna 1937 tuumia, kun heitä kuljetti Vilppu Alamäen sairastuttua hänen 12-vuotias esikoispoikansa? Aikuiseksi vartuttuaan  esikoispoika  Ahti Alamäki työskenteli isänsä rinnalla linja-autoliikenteessä aina varhaiseen, vuonna 1963 tapahtuneeseen poismenoonsa asti.

ahti
Vuosimallin 1937 Ford ja 12-vuotias Ahti Alamäki.

Matkustajapula pakotti ajattelemaan avarasti

Työ ei aluksi lyönyt kunnolla leiville, joten lisäansioita saadakseen Vilppu Alamäki kävi Helsingissä elokuvakoneenkäyttäjän kurssin. Vuonna 1930 hänen kiertävälle elokuvateatterilleen Punaiselle Myllylle myönnettiin toimilupa. Samoihin aikoihin tarkasti ympäristöään havainnoinut mies näki, että myös Iin tapaisella pienellä paikkakunnalla tarvittiin oikea kirjakauppa; siihen asti iiläiset olivat ostaneet kirjansa pääasiallisesti kiertävältä laukkukauppiaalta. Vuodesta 1931 lähtien Vilppu Alamäki omisti  Iin Kirja- ja Paperikaupan, mutta myi sen vuonna 1949 serkulleen, koska ei saanut kiinteistölleen laajennuslupaa.

Sodan aikaan liikenteen hoitaminen oli vaikeaa

Vuonna 1937 linja-autoliikenteen reitit laajenivat Yli-Iin Tannilaan ja vähän myöhemmin myös Ikosenniemelle. Sodan sytyttyä vuonna 1939 yrityksen kolmesta autosta otettiin kaksi armeijan käyttöön rintamalle. Ainoa omaan käyttöön jäänyt auto oli pienellä erillisellä tavarankuljetustilalla varustettu ”onnikka”, 13-paikkainen seka-auto eli ”sekajuna”. Sillä hoidettiin liikennettä sen verran, mitä pystyttiin ja kuljetettiin myös evakoita Kuusamosta. Puukaasun voimalla kulkenut auto oli jatkuvan ylikuormituksen vuoksi kovalla koetuksella, ja sen moottori oli porattava joka kolmas kuukausi. Kerran Vilppu Alamäen ei auttanut muu kuin ilmoittaa viranomaisille, että ei pysty hoitamaan liikennettä Ikosenniemelle asti, sillä seka-auton renkaat olivat auton jatkuvan ylikuormituksen vuoksi kuluneet eikä uusia säännöstelyn vuoksi saanut. Lopulta Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön lupa uusien renkaiden hankkimiseen heltisi, koska autolla kuljetettiin muun tavaran lisäksi myös maitoa. Sota-ajan liikenteen hoitoa hankaloitti paitsi renkaiden myös bensiinin ja öljyn saannin vaikeus ja huono laatu. Kerran Vilppu Alamäki joutui lähettämään alle 15-vuotiaan poikansa polkupyörineen junalla Iistä Ouluun asti hakemaan öljyä.

Fordeja, vuosimallia 1936 ja 1937
31-paikkainen vuosimallin 1936 seka-auto, jolla hoidettiin sota-ajan liikenne. Kuvan oikeassa reunassa pilkottaa Alamäen kirjakaupan pääty.

Sodan jälkeen alkoi jälleenrakennusaika ja sen myötä voimakas kehitys

Sodan viimein päätyttyä armeijan käytössä olleet kovia kokeneet linja-autot saatiin takaisin. Autoista poistettiin häkäpöntöt ja ne muutettiin bensiinikäyttöisiksi. Pienempää autoa pidennettiin Oulun Systemassa. Vähitellen linjaliikenne saatiin toimimaan säännöllisesti. Uutta kalustoa hankittiin, ja liikennealue laajeni Iijokivarteen Kipinään. Tuon ajan erikoisuuksista mainittakoon, että Vilppu Alamäelle uskottiin myös Kansallis-Osake-Pankin rahankuljetus Ouluun: rahasäkki oli kuljettajanistuimen takana, eikä siinä mitään vartijoita tarvittu, vaikka kuljettaja saattoi välillä poistua autosta.

31-paikkainen Volvo, vuosimallia 1949
31-paikkainen Volvo, vuosimallia 1949

 

Volvo, vuosimallia 1949 / 1950
Volvo, vuosimallia 1949 / 1950

1950-luku

nuoret-matkustajat

1950-luku oli Suomessa vahvaa jälleenrakennuksen ja kehityksen aikaa, mikä heijastui myös yritykseemme voimakkaaksi kasvuksi. Matkustajia ja tavaraa oli paljon. Kalusto lisääntyi ja uusiutui nopeasti, sillä tällöin alkoivat myös koululaisajot ja Iijoen voimalaitostyömaiden työläiskuljetukset. Vahvaan kasvuvaiheeseen tuli lisäpotkua, kun ensimmäinen kaupunkien välinen linja eli Oulu-Kemi-vuoro avattiin kesäkuussa 1956. Yrityksemme linjareitit olivat jo aikaisemmin laajentuneet Pudasjärvelle ja yritysoston jälkeen myös Yli-Olhavaan ja sieltä myöhemmin edelleen Oijärvelle.

Matkustajamäärien kasvaessa autoihin palkattiin rahastajat, jolloin kuljettaja saattoi keskittyä ajamiseen. Linjareittiemme varren asukkailla ei ollut käytettävänä erityiskauppojen palveluita, minkä vuoksi rahastajat asioivat usein heidän puolestaan Oulun ja Pudasjärven liikkeissä. Muutamista rahastajista tuli myöhemmin linja-autonkuljettajia.

Nuori rahastaja Timo Alamäki.
Nuori rahastaja Timo Alamäki.
perakarry
Vilppu Alamäen vuonna 1955 suunnittelema ja valmistama linja-auton peräkärry.


Automme olivat lähes yksinomaan helsinkiläisen Kutterin koritehtaan valmistamia Volvoja, ja 1960-luvun puoliväliin asti uusi auto sai aina rekisterinumeron 666, mikä herätti huomiota. Myöhemmin käytettiin pitkään numeroa 66.

Volvo vuodelta 1953.
Volvo vuodelta 1953.

1960-luku

Volvo, vuosimallia 1964.
Volvo, vuosimallia 1964.

Linja-autoliikenne kehittyi tasaisesti keskuspaikkana Ii, jossa sijaitsi myös yrityksemme korjaamo. Vuonna 1963 aloitimme samassa kiinteistössä myös huoltoasema- ja kahviotoiminnan. Kahvio palveli tavallisia asiakkaita ja oli myös linja-automatkustajien odotuspaikka. Toiminnasta vastasi Vilppu Alamäen puoliso Vieno Alamäki, joka työskenteli miehensä rinnalla kymmeniä vuosia kaikessa muussakin liiketoiminnassa. Huoltoasema palveli autoilijoita ja oli myös Matkahuollon asiamies. Asiakaspalvelu, aikatauluneuvonta ja rahtipalvelu toimi seitsemänä päivänä viikossa, kuten jo vuosikymmenet sitä ennen. Huoltoaseman toiminnasta vastasi Timo Alamäki, Vilppu Alamäen vanhin poika hänen toisesta avioliitostaan. Timo työkenteli  myöhemmin myös korjaamopäällikkönä ja monissa muissa tehtävissä aina sairauseläkkeelle jääntiinsä saakka vuonna 2005.

1970-luku

Vilppu Alamäki 70-vuotispäivänään kuuden poikansa ja pojanpoikiensa kanssa. Nykyinen toimitusjohtaja Esko Alamäki on aikuisista henkilöistä viides vasemmalta.
Vilppu Alamäki 70-vuotispäivänään kuuden poikansa ja pojanpoikiensa kanssa. Nykyinen toimitusjohtaja Esko Alamäki on aikuisista henkilöistä viides vasemmalta.

Vuonna 1971 yrityksemme muuttui osakeyhtiöksi, jolloin jo yli 70-vuotias Vilppu Alamäki saattoi jäädä eläkkeelle. Vuonna 1973 käytännön vetovastuun yhtiöstämme otti Esko Alamäki samanikäisenä kuin isä aloitti liikennöinnin eli 25-vuotiaana.

1980-luku

1980-luvun alkupuolella Iin korjaamokiinteistö myytiin ja liiketoiminnan keskuspaikka siirtyi Ouluun. Ouluun rakennettiin toimitilat, joita sittemmin on laajennettu. Pari vuotta myöhemmin Iihin rakennettiin uusi, pienehkö halli,  sillä varsinainen huolto- ja korjaamotoiminta keskitettiin Ouluun. Vilppu Alamäki kuoli joulun alla vuonna 1986.

Vastavalmistuneet toimitilat Ruskossa.
Vastavalmistuneet toimitilat Ruskossa.
Vilppu Alamäki 1900 - 1986
Vilppu Alamäki 1900 – 1986

1990-luku

Aina näihin aikoihin asti liikenneluvan sai vain tarveharkinnan perusteella, joten linja-autoalalle oli vaikea päästä. Tästä syystä luvan saanut ei oikein voinut lakkauttaa edes kannattamattomia vuoroja. Suuri muutos tapahtui vuonna 1994, kun osto- ja tilausliikenne vapautettiin. Kilpailu kiristyi edelleen myös Oulun seudulla, joten oli elintärkeätä etsiä uusia toiminnan muotoja.

ExpressBus-vuoromme on juuri saapunut Helsingistä Oulun linja-autoasemalle.
ExpressBus-vuoromme on juuri saapunut Helsingistä Oulun linja-autoasemalle.

Pikavuoroliikenneluvan saanti Suomen pisimmälle päivittäiselle linjalle Helsinki – Rovaniemi oli meille merkittävä lisä toimintaamme: avasimme ExpressBus-vuoron 15.8.1991. Tärkeitä tekijöitä yrityksemme kannalta olivat myös vuosikymmenen alussa saatu liikennöintilupa Oulun keskustan kautta sekä Oulun ja Iin välisen liikenteen uudelleenjärjestely vuonna 1991, sillä niiden ansiosta liikenteen taloudellisempi hoitaminen tuli mahdolliseksi.

Yrityselämässä on aina pyrittävä toimimaan ajassa, ja palveluyrityksen on muistettava erityisesti tehtävänsä yleisön palvelijana. Yrityksemme on kautta vuosikymmenten halunnut tarjota matkustajille turvallisen kyydin ammattitaitoisen henkilökunnan avulla ja hyväkuntoisella kalustolla.

Volvo B12, 44 + 1-paikkainen tilausajobussi.
Volvo B12, 44 + 1-paikkainen tilausajobussi.

Hyvän laadun säilymiseksi ja käytäntöjen yhtenäistämiseksi yhtiössämme työstettiin 1990-luvun lopulla laatujärjestelmä, jonka toteutumista ja tavoitteiden täyttymistä seurasi ulkopuolinen arvioija. Yli vuoden kestäneen työn teki yhtiössämme toiminut Minna Alamäki, Esko Alamäen tytär. Tällöin koko yrityksemme läpikäytiin pienintä yksityiskohtaa myöten. Yhtiömme 74-vuotispäivänä 15.6.1999 meille myönnettiin – ensimmäisenä pohjoissuomalaisena linja-autoyrityksenä – EN ISO 9001-laatujärjestelmän sertifikaatti. Ympäristöarvot ovat meille tärkeitä, minkä vuoksi työskentelimme jo tuolloin myös ympäristösertifikaatin saamiseksi. Sellainen oli vasta yhdellä suomalaisella linja-autoalan yrityksellä. Ensimmäisenä pohjoissuomalaisena linja-autoyrityksenä saimmekin vuotta myöhemmin eli 8.8.2000 EN ISO 14001-ympäristöjärjestelmän sertifikaatin.

2000-luku

Volvot ja Scania Ouluhallin edessä vuonna 1995
Volvot ja Scania Ouluhallin edessä vuonna 1995

Olemme kehittäneet toimintaamme edelleen, vaikka vuonna 2009 voimaantullut joukkoliikennelaki on vaikuttanut myös meihin tuomalla epätietoisuutta tulevaisuuden suhteen. Liikenneluvat poistettiin, ja niiden tilalle tulivat liikennöintisopimukset, jotka Oulun seudulla ovat voimassa vuoteen 2014 saakka; joillakin alueilla yrityksille on taattu sopeutumisaikaa aina vuoteen 2019 asti. Suomen bussiliikennejärjestelmä on Euroopan tehokkain joukkoliikennejärjestelmä, vaikka julkiset tuet ovat Euroopan pienimmät. Linja-autoliikenteen pääkaupunkiseudun ulkopuolisesta tarjonnasta 80 % hoidetaan lipputuloilla.

Suuri valinta edessä – luontainen markkinatalous vai kilpailuttaminen

Lähitulevaisuudessa päätetään suurista asioista: sallitaanko linja-autoliikenteen hoito edelleen yritysten riskillä, jolloin palvelutaso perustuu todelliseen kysyntään ja yritykset voivat yli kuntarajojen suunnitella liikennettä tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa vai otetaanko käyttöön kilpailuttaminen. Kilpailuttamiseen perustuva hoitomalli vaatii merkittävää suunnittelu- ja hallintobyrokratian lisäämistä ilman, että matkustajat hyötyisivät siitä palvelutason paranemisena ja lippujen hintojen alenemisena. Onko yhteiskunnalla riittävästi rahaa sellaiseen? Pelättävissä on, että valtaosa bussiyrityksistä joutuisi lopettamaan ja jäljelle jäisi Ruotsin ja Tanskan kokemusten mukaisesti vain muutama suuryritys.

Yhtiömme on keskisuuri alan toimija ja edelleen perheyritys.

Se on kokenut linja-autoalan monet murrosvaiheet. Olemme aina pysyneet mukana kehityksessä ja toivomme, että saamme palvella matkustajia myös tulevaisuudessa. Pitkät perinteet velvoittavat meitä siihen. Jo monta sukupolvea Oulun seudun asukkaista on saanut turvallisen kyydin autoissamme. Osa perustajan, Vilppu Alamäen, lapsista ja yksi lapsenlapsi ovat yhtiömme osakkaita. Vaikka yrityksemme on toiminut jo 90 vuotta ja sen perusti aikanaan 25-vuotias nuorimies, sen johdossa on vasta toinen sukupolvi: Esko Alamäki, Vilppu Alamäen poika hänen toisesta avioliitostaan, on jo kymmeniä vuosia ollut yhtiömme toimitusjohtajana. Kolmatta polvea edustaa hänen tyttärensä Mari Alamäki,  joka hänkin on jo pitkään ollut mukana toiminnassamme.

Alamäen suku on vuosikymmenten varrella harjoittanut monenlaista liiketoimintaa, mutta aina olemme olleet ensisijaisesti linja-autoliikennöitsijä.